Jessican opeissa

Tänään siis käytiin Jessica Svanljungin koulutuksessa. Seura (PORSK) tarjosi koulutuksen kaikille viime vuoden tokotyöläis-aktiiveille ja päästiin Konnan kanssa mukaan. Mulla oli koirat mukana töissä, koska oli lähdettävä suoraan töistä ajelemaan Sipooseen, jotta ehti treeneihin.

Aluksi tehtiin paikalla istuminen ja paikallamakuu. Istumisessa Konna kuulemma vilkuili jonkun verran ympärilleen mun jättäessä sen, muuten hyvä ja rauhallinen. Paikallamakuussa muutaman kerran katsoi taakseen, kun tytöt pelas "golfia" siellä ja sivulle istumisessa jäi vähän vajaaksi (mitä aina välillä tekee). Vajaaseen istumiseen sain sellaisen neuvon, että kun antaa koiralle käskyn niin samalla liikuttaa vähän koiran puoleista jalkaa koiraa kohti, jotta sais sen nousemisen napakammaks. Tätä siis kokeillaan seuraavissa treeneissä.

Yksilötreenissä tehtiin aluksi tunnaria. Konnan ongelma siis on, että se ei keskity eikä haistele korkeemmassa vireessä/häiriössä vaan tuo minkä kapulan vaan. Nyt yritettiin saada ongelmaa esiin. Ekan kerran tehtiin kisanomaisesti ja teki hyvin. Sitten vähän vaikeutettiin niin, että näytin pallon sille just ennen kuin sanoin "oma"-käskyn. Vieläkin ok. Seuraavaksi leikin sen kanssa pallolla ja siitä yhtäkkiä käskin tuoda oman. Vieläkin ok. Sitten otettiin meidän viereen labbiksen pentu leikkimään ohjaajansa kanssa ja Konnan otti vähän häiriötä niistä, vilkuili sinne aina välillä. Sitten tehtiin kisanomainen tunnari. Ja silti ok <3 Ehkä se on kehittyny tässä treenitauolla? Koska ei olis alkukeväästä vielä pystyny tuohon... Mutta vähänkö olin happy :) Saatiin neuvoksi, että kotona voisi laittaa paljon tunnareita jonoon s-mallisesti (ei siis suoraan jonoon) epäsymmetrisesti ja oman jonnekin väliin (ei alkuun). Ja siitä kulkea koiran kanssa yhtä matkaa niin, että se alusta asti tarkasti haistelis kaikki kapulat ja palkka heti kun nostaa oman. Kokeiltiin kerran Konnan kanssa tämä ja sehän tietty pomppas ekat kaks metriä ja sen jälkeen alko vasta haistelemaan ja nosti oman :D Nooh, tätä tehdään sitten kotona!

Toinen meijän ongelmakohta on merkki. Konna siis välillä tekee merkin hyvin ja välillä on kuin ei muistais sitä ollenkaan. Nooh, selvis että Konnalla ei oo kauheeta motivaatiota mennä merkille tai se on sen mielestä tylsää ja sinne mennään hitaasti. Oon siis tehnyt tätä tosi teknisesti niin, että kun Konna kiertää niin se saa palkan. Nyt muuttuu treenit sitten niin, että pallo laitetaan aina merkin taakse tai vaihtoehtoisesti näytetään että se laitettais sinne, ja sitten pysäytetään merkin taakse ja siitä heti heitetään pallo suuhun. Tätä nyt toistetaan hetken aikaa ja katotaan nousiko merkki-motivaatio ;) Varmasti nousee!

Mulle tuli tosi hyvä mieli noista treeneistä ja nyt on kauhee into päästä treenailemaan. Ehkä tää remontti pikkuhiljaa helpottaa sen verran, että ehtis edes kerran viikossa treenailemaan :)
Tässä muutama kuva, minkä löysin arkistoista kun selailin vanhoja kuvia. Kuvat on ottanut Satu Tuominen (löysin kuvat joskus SM:ien jälkeen hänen kuva-albumistaan). Kuvat on siis otettu TOKO:n SM:stä Klaukkalasta vuonna 2011, jossa kilpailtiin Konnan kanssa avoimessa luokassa. Lämpöä oli tuona päivänä noin +33 astetta ja se oli kesäkuun alkua. Oli sit niinkun vähän kuuma päivä kilpailla, ja meidän suoritusvuorohan oli tietty jotain klo 14-15 eli kuumimpaan aikaan! Nyt pystyy jo hymyilemään koko kisoille, pari vuotta sitten oli hymy kaukana kun tultiin ilman tulosta kotiin sieltä ;)

 

 

 

Konnan juttu Palveluskoirat-lehdessä

Noniin, tässä olis sitten se kirjoittamani juttu Konnasta, joka siis julkaistiin Palveluskoirat-lehdessä 3/2013. Tämä on se alkuperäinen kirjoitus, juttua aavistuksen verran muutettiin ja nipistettiin lehteen (jotta mahtui hyvin).

Tältä se näytti (pahoittelut huonolaatuisista kuvista):

 

 

Ja tältä se kuulosti:

Oli kesäkuinen päivä vuonna 2008, kun maailmaan putkahti kahdeksan pientä Tämä on C-pentua. Opiskelin silloin eläintenhoitajaksi Kannuksen kennellinjalla ja olin sopinut Susanna ja Juha Korrin (Kennel Tämä on) kanssa, että menisin heille työharjoitteluun hoitamaan malinoispentuja. Pennut olivat noin 3 viikkoisia, kun saavuin hoitamaan niitä. Vietin pentujen kanssa reilu kolme viikkoa ja siinä ajassa opin tuntemaan ne todella hyvin. Tässä ajassa toki huomasin pentujen seassa myös sen pennun, joka miellytti itseäni eniten. Kaikille pennuille oli koti tiedossa ja minä olin tehnyt ”narttupentuvarauksen” Suskille tämän kyseisen emän seuraavaan pentueeseen, joka olisi mahdollisesti ajankohtainen seuraavana kesänä. Pennuista tuli kuitenkin peruutus ja kun minulle tarjottiin mahdollisuutta tähän pentuun, vastaus oli totta kai myönteinen vaikka kyseessä olikin urospentu. Olin mielessäni pyöritellyt ajatusta, minkä pennun ottaisin itselleni jos saisin valita. Lempparini oli ehdottomasti punainen, todella tumma maskinen uros, jonka kutsumanimi oli Hopeahäntä. Koska olin saanut tiedon pennusta viimeisenä, luonnollisesti minulle tuli se pentu , joka ”jäi jäljelle”. Pentujen uudet omistajat alkoivat selviämään pentujen ollessa 5-6 viikkoisia. Kun näin uusien omistajien valitsevan kasvattajan kanssa sopivinta pentua itselleen, toivoin koko ajan, että Hopeahäntä jää viimeiseksi. Ja niinhän se jäi! Pentu, joka valloitti minut olemuksellaan jo 3 viikkoisena, tulisi ilahduttamaan päiviäni koko loppuelämänsä.

Jouduin lähtemään pentujen luota takaisin kouluun niiden ollessa reilu 6 viikkoisia. Hain oman Hopeahäntäni Äänekoskelta Palveluskoirien SM-kisoista keskellä yötä ja siitä meidän yhteinen taival varsinaisesti alkoi, pennun ollessa 8 viikkoinen. Pentu sai nimekseen Konna, joka myöhemmin osoittautui sopivan sille paremmin kuin hyvin, koska se varasteli sukkia, kenkiä ja kaikkea muuta mahdollista. Konna tuli alusta asti todella hyvin toimeen vanhemman koirani, tervueren narttu Nikin kanssa. Alussa minulla oli vaikeuksia oppia elämään pennun kanssa, koska olin tottunut vanhemman koiran toimivan melkein ajatuksen voimalla. Pentu taas ei osannut mitään muuta kuin tehdä tarpeet ulos. Meni hetken aikaa, että sen kanssa oppi elämään! Sanoisin kuitenkin, että Konna oli pentuna tosi helppo. Se oli reipas, utelias, todella sosiaalinen ihmisten ja eläinten kanssa (varsinkin lampaille se aina karkasi, ne oli sen mielestä paljon hauskempia kuin minä), liikkui kaikkialla kuin kotonaan ja rauhoittui minne vain. Kaiken tämän lisäksi se oli myös ahne ja leikki todella hyvin. Suurimmat taistelut käytiin lahkeissa roikkumisen ja äänenkäytön kanssa. Konna on aina käyttänyt todella herkästi ääntään, jo pentulaatikossa kun muut nukkui, se huusi täyttä kurkkua.

Ensimmäisiä temppuja alettiin harjoitella ruuan avulla heti ensimmäisellä viikolla, kun Konna kotiutui. Huomaisin jo silloin, että Konna oppi aika hitaasti uusia juttuja. Mutta kun se jonkun asian osasi, se teki sen missä vaan ja aina samalla innolla. Myöhemmin elämässä olen monesti lyönyt päätä seinään, kun tuntuu, ettei se millään opi joitain asioita. Toki on normaalia, että korkeammassa vireessä oppiminen hidastuu, mutta vaikka asioita opettaisi ruuan kanssa rauhallisesti, se vie silti huomattavasti kauemmin kuin esimerkiksi Nikin kanssa. Mutta kun tämän asian nyt vihdoin tiedostaa, on kouluttaminen huomattavasti mukavampaa ja lepposampaa. Koirat ovat koiria ja ne ovat erilaisia, kaikki eivät toimi samalla tavalla eivätkä mahdu samaan muottiin!

Konnan saapuessa sen urasuunnitelmat oli vielä auki, tiesin ainoastaan että halusin ehdottomasti tokoilla sen kanssa. Koulun kautta tuli kuitenkin kokeiltua vaikka mitä; henkilöhakua, pelto- ja metsäjälkeä, agilitya, pelastushakua… Koulun loputtua päästiin enempi tosissaan kokeilemaan myös suojelua, joka kaiken muun lisäksi tuntui olevan Konnalle enemmän kuin sopiva laji. Konnan maalimiehenä toimi Juha Korri ja saatiin paljon neuvoja ja tukea myös kasvattaja-Suskilta. Suojelua treenattiin aktiivisesti reilun vuoden, jonka jälkeen jäätiin siitä tauolle. Sen jälkeen alkoi aktiivisempi tokoilu ja se vei mennessään. Se tuntuu sopivan meille todella hyvin, osittain siitäkin syystä, että sitä voi treenailla lähes missä vaan ja milloin vaan, ja aika paljon pystyy treenailemaan myös itsekseen. Tällä hetkellä treenataan myös säännöllisesti agilitya. Kuitenkin, niin kuin joka kevät, kun lumi sulaa ja pellot alkaa vihertää, myös PK-kärpänen puraisee ;) Konna on niin monipuolinen harrastuskaveri, että sen kanssa voi tehdä melkein mitä vaan suojelusta koiratanssiin, on se käynyt myös lastentarhassa temppuja tekemässä ja lapsia hauskuuttamassa.

Konnan kilpailu-ura alkoi toko-kokeella sen ollessa 1,5-vuotias. Ykköstulos jäi tuolloin 0,5 pisteen päähän ja yksi liike meni nollille, ei siis mikään paras kisauran korkkaus. Sen jälkeen ei auttanut kuin treenata lisää ja kokeilla myöhemmin uudelleen. Nykyään Konna kilpailee tokossa erikoisvoittajaluokassa ja ollaan suoritettu sen kanssa myös BH- ja AD-kokeet. Konna on opettanut, miten pitää jalat maassa; joka kerta kun luulen, että meillä menee hyvin ja mennään kokeeseen vähän turhan itsevarmana, tulee varmasti takkiin. Pitää siis muistaa säilyttää tietty nöyryys tässä harrastamisessa ja tiedostaa omat huonot puolet ja ongelmat. Ja myös osata iloita niistä pienistä onnistumisista ja olla tyytyväinen saavutuksiinsa sekä etenkin koiraansa!

PS. Ollaan torstaina menossa Konnan kanssa Jessica Svanljungin koulutukseen, siistiä saada taas oppeja lisää :)