Belgianpaimenkoira Tervueren narttu
Mustantuiskun Enigma
"Niki"
s. 23.5.2006
TOKO: TK1, TK2
AGI: kilpailee 2-luokassa, 1*LUVA
PK: BH
"Vain yksi on ensimmäinen."
Olin jo pienenä päättänyt, että vielä jonain päivänä haluan belgianpaimenkoiran. Pitkäkarvaisen ja harmaan värisen. Kun 17-vuotiaana vihdoin sain vanhemmiltani luvan koiranpentuun, selvittelin sen hetkisen pentutilanteen. Olin yhteydessä Kennel Mustantuiskun kasvattajaan Tarjaan. Käytiin katsomassa pentuja niiden ollessa 5-viikkoisia ja muistaakseni kaksi pentua oli vielä jäljellä. Niistä sain valita ja valitsin tämän pienen Enigman sen perusteella, että se otti muhun enemmän kontaktia ja jotenkin tuntui enempi omalta. Niinpä sellainen pieni harmaa karvapallero sitten saapui meille.
Niki ei ollut ehkä paras ensimmäinen harrastuskoira, mutta ainakin se on opettanut paljon. Luonteeltaan epävarma, arka ja terävä pentu yhdistettynä kokemattomaan nuoreen omistajaan ei ollut paras yhtälö. En ollut oikein varma, miten sen kanssa olisi pitänyt toimia ja sen takia on tullut tehtyä paljon virheitä Nikin kouluttamisessa/kouluttamattomuudessa. Monista tyrskyistä ollaan taisteltu läpi ja kun Nikiä oppi käsittelemään oikein, niin sen kanssa alkoi olla ihan miellyttävää elää :)
Ihmisiä kohtaan Niki on todella epävarma, ei halua mennä vieraiden ihmisten lähelle eikä etenkään halua, että siihen vieraat yrittää koskea. Ja ilmoittaa tämän kyllä heti murisemalla tai haukkumalla. Vieraita koiria ei siedä remmissä (nuoruusvuosien ikävien päälle käymisten takia), mutta vapaana voi kulkea täysin tuntemattomien koirien kanssa ilman ongelmia. Pentujen kanssa se on aina ollut kovin hienovarainen ja pitkäpinnainen.
Nikin kanssa saa joka paikassa olla silmät selässä, koskaan sen kanssa ei ole voinut rauhallisin mielin kulkea yleisillä paikoilla. Koskaan se ei ole ketään napannut, mutta en ole antanut tilaisuuttakaan. En ole koskaan päästänyt vieraita ihmisiä sen lähelle, miksi olisin kun ei se vieraista pidä. Eikä tarvitsekaan pitää.
Ennen tokon alokasluokan kisoja treenattiin varmaankin eniten luoksepäästävyyttä ja se olikin sellainen joko-tai liike. Yhdessä kokeessa tuli 0, kun tuomari lähestyi aika uhkaavasti eikä Niki millään päästänyt tuomaria lähelleen. Muissa kokeissa pystyi tsemppaamaan ja pysyi käskyn alla sivulla kontaktissa, vaikka tuomari tuli lääppimään. Kehäänmenot on aina jouduttu tekemään niin, että pidän pannasta kiinni ja käännän pyllyn tuomarille juoksutarkastusta varten.
Agilityssa Niki on elementissään. Se rakastaa agilityä enemmän kuin mitään muuta. Sitä on helppo ohjata, koska se lukee mua hyvin ja reagoi ohjauksiin. Ja se kääntyykin tosi hyvin ja pienessä tilassa. Tämä laji aloitettiin vasta myöhemmällä iällä, oliskohan Niki ollut 4-vuotias kun alettiin treenaamaan aksaa. Mutta kipinä syttyi heti <3
Vaikka elämä tämän sähikäisen kanssa onkin ollut välillä raskasta ja epätoivoista, niin päivääkään en vaihtaisi. On se vaan opettanut mulle koirista ja niiden kouluttamisesta niin paljon. Ja on se vaan silti niin rakas koira <3
Tällä hetkellä Niki asustelee mun appivanhempien luona maaseudun rauhassa. Niki meni heille hoitoon kesällä 2014 meidän kesälomareissun ajaksi, mutta jäikin sille tielle. Appivanhemmat halusivat pitää Nikin siellä, koska siitä on paljon seuraa ja he tykkäävät siitä. Ja Niki nauttii siellä; ei tarvitse koko ajan vartioida, niin kuin meillä täällä kaupungissa ja saa juoksennella päivittäin vapaana. Ja ennen kaikkea saa kaiken huomion!
